Käykö armo oikeudesta, kun on laihiksella ja on ollut kertakaikkisen raskas viikko takana?

Olen tunnesyöjä, minkä takia kohtaankin nyt haasteen, kun on todella paha mieli ja yksinäinen olo. Tekisi mieli elää koko viikonloppu pelkällä suklaalla ja sipsillä sohvan pohjalla. Olen tottunut siihen, että jos on paha mieli, epäterveellinen ruoka auttaa aina. Oikeastaan minun ei tee mieli syödäkään nyt mitään muuta. Makaronilaatikko, kasvikset ja ruisleipä alkaa ällöttää.

Auttaisi varmasti lähteä käymään lenkillä aurinkoisessa säässä, mutta kaiken tämän lisäksi olen myös kuumeessa ja flunssassa. Jos sitä vain raahautuisi ulos hetkeksi ja kävisi vaikka kaupassa juosten. Huoh!

Se on jännä juttu, että kun laihduttaa, niin asettaa itselleen tavoitteita. Ja tavoitteilleen palkintoja. Siinä vaiheessa ei ajattele enää päiviä tai kellonaikoja. Ajatukset kulkee vain syömisen, juomisen ja painon pudotuksen ympärillä. "Viiden kilon päästä suon itselleni aterian kiinalaisesta ravintolasta." "Kahden vesilasin jälkeen mä lähden kauppaan."

Nyt on yleisesti laihdutushankkeen kanssa ollut pieniä ongelmia, sillä liikunnalle jää tosi huonosti aikaa. Käyn koulussa ja töissä melkeinpä kellon ympäri ja muu aika menee sosiaaliseen kanssakäymiseen poikaystävän, perheen tai kavereiden kanssa. Siitä en haluaisi tinkiä. Toinen juttu mistä en haluaisi tinkiä on omat vapaahetkeni, joita on muutaman kerran viikossa. Kuten tänään, kun käytän mielummin vapaailtani sohvanpohjalla ja tietokoneella, jotta olisi enemmän energiaa olla aktiivinen koulussa ja töissä. Hyötyliikunta käyttöön. Menisivät vain nuo pakkaset pois, että olisi intoa ja halua kävellä joka paikkaan.

Olen inttileski. Joka viikonloppu, kun poikaystäväni käy kotona, hän haluaa vaihtelua hernekeittoruokavalioonsa ja haluaa viedä minut syömään ravintoloihin ja tarjota jätskit päälle. Kauheaa kidutusta! Hän ostaa kaapit täyteen limpparia ja karkkia ja sitten jättää ne tänne minun syötäväkseni, kun hän lähtee armeijaan kuntoilemaan omat kilonsa pois. Epäreilua! :D Makea on minulle edelleenkin kuin huumetta ja sitä on sanomattoman vaikeaa vastustaa. Syötyä tuli viime viikonloppunakin.

Ei muutakuin päivä kerrallaan. Olenhan jo kaksi kiloa laihtunutkin :)

Ajattelin nyt aloittaa laihdutusblogin. Puran tänne lähinnä omia ajatuksiani ja tuntojani niinkuin päiväkirjaan.

Ensimmäinen viikko on nyt takana laihdutusta. Se kaikista inhottavin viikko, jolloin lopettaa karkin, roskaruuan ja muun epäterveellisen ja alkaa liikkua enemmän. Mutta siitä huolimatta ensimmäinen viikko tai kaksikin viikkoa menee niin, että painolle ei tapahdu mitään. Normaalisti olen lannistunut tästä ja lopettanut.

Nyt. Se ensimmäinen viikko on viimeinkin ohi ja paino on ruvennut tippumaan. Saapa nähdä milloin tästä lannistun. Tämän päivän saavutus oli kuitenkin se, että kävelin Arnoldsin ohi mennen ja tullen nälkäisenä, enkä ostanut mitään.

Baby steps.